C50.82 Carcinoma mammae lobulare gradus III l.dx. pT3 (135 mm) N1 (3/15), ER 80-90%, PR 80%, MiB-1 30%, Her-2 +.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Hernekausi ja sairaskertomusta

/
Tärkein ensin ;) Hernekausi avattiin kun niiden kilohinta vihdoin putosi viiteen euroon. Torstaina söimme pojan kanssa yhdeltä istumalta noin puolitoista kiloa herneitä. Ja tämähän ei meidän perheessä ole mikään saavutus - tänään meni yhdeltä istumalta jo pari kiloa.. Mansikoitakin on tullut syötyä ihan kiitettävästi. Kesä :)

Kesästä en tällä viikolla ole kyllä juuri nautiskellut ennen tätä iltapäivää, jonka vietin vasta-ajetun sänkeni kanssa tässä pihapiirissä. Käväsinpä vähän aidan ulkopuolellakin puutarhasaksien kanssa hillumassa. Poikakaan ei enää vaadi äidille mitään päähän tässä pihapiirissä ja mies jopa sanoi, että mun pitäisi enemmänkin vilautella päätäni, ettei tule rajoja ;)


Sairastelusta; Kuume alkoi nousta jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, mutta 38 astetta se alkoi kärkkyä taas vasta illalla. Yö oli ollut niin huono, että en jaksanut edes lähteä poikaa viemään päiväkotiin, vaan annoin pelata kotona Wiitä ja tietokonepelejä, että sain itse maata ja nukahdellakkin. Aloin tehdä lähtöä Meilahteen, kun mittari heilahti jo 38,5 asteeseen - eikä suihkussakäynti laskenut sitä kuin 38,3 asteeseen. Mutta hölmö minä päätin kuitenkin ottaa vaan Panadolia ja jäin kotiin nukkumaan. Nukuin paremmin kuin edellisen yön, mutta heti ylösnousun jälkeen lämpö oli jo 37,5.

Tiistaina siis vihdoin vein pojan päiväkotiin ja menin Meilahden päivystykseen. Sain antibioottia tiputuksessa ja Neupogen-pistoksen (veren valkosolujen kasvutekijä). Verikokeita ja virtsanäyte otettiin, keuhkot ja röörit kuvattiin. Keskiviikkona ja torstaina sain myös antibiootit kanyylin kautta ja otettiin uudet verikokeet. Perjantaina pääsin vihdoin kanyylista eroon ja siirryttiin suun kautta otettaviin, joita syön viikon. Olin siis tiistaista perjantaihin avohoitopotilas ja yövyin kotona. Tiistain ja keskiviikon olin Meilahden päivystyksen potilas ja torstaina siirryin Syöpiksen osasto kasin potilaaksi. Antibiootit tiputeltiin vetoisessa aulassa, kun jopa päivähuone (jossa olin kirjoilla) oli niin täysi. Vähän pelottava oli siirtyminen 8. kerrokseen. Kaikki osastolla oli ankeampaa ja mm. ainoa vessa oli täynnä siirrettäviä nimikoituja pyttyjä. Kaikki kieli siitä, että potilaat osastolla ovat huonokuntoisia - ja minähän olin osaston potilas!

Jos vielä tulee tilanne, että kuume nousee, niin uskoisin muistavani lähteä sinne päivystykseen heti. Ei siellä se henkilökunnan stressitaso ole päiväsaikaan yhtään vähäisempi, eikä tilaa yhtään sen enempää. Potilaita oli "makuusalista" lähtiessäni jopa käytävillä sermin takana. Sen lisäksi, että sairastelu pitkittyi, siirtyi myös maanantaille varattu toinen CEF ainakin perjantaihin. Myös suonet ovat nyt sitten alkaneet karata ja ainoan käytössä olevan käden päälle tehtiin jo keskiviikkona kolme turhaa reikää, joista ei siis saatu mitään. Niinpä olen itse tarjonnut jalkojani ja kahdesti verikokeet nyt onkin otettu nilkasta jalan päältä. Tämän toisen kerran yhteydessä hoitaja jolla on näistä ainakin 20 vuoden kokemus, kertoi että jos on jaloissa tukostaipumusta, niin niistä ei pitäisi montaa verikoetta ottaa. Tuskin maltan odottaa ensiviikon verikokeita (ma ja to) ja tiputusta..

♥ -kiitos kaikista tsempeistä ja peukuista :)

16 kommenttia:

  1. Siellähän on jo palko! Ja varmaan pienet herneen alutkin.
    Koettelemusten viikko sinulla; ikävältä kuulosti tuo tungos ja osasto 8 vierailu. Mutta jospa se elämä jo voittaisi, vaikka herneiden voimalla, ja loput hoidot eivät enempää siirtyisi.
    Parempaa vointia ja kesän iloja!

    VastaaPoista
  2. Onpas sulla ollut viikko. Toivottavasti nyt alkaa helpottaa! Kyllä sinne päivystykseen kannattaa aika helposti lähteä ja tosiaan vaikka illasta tai yöstä. Paraskin sanoja, kun itte vitkuttelen sinne gynenpäivystykseen menoa edelleen jatkuvan kohtutulehduksen takia, mutta kun lomailu on välillä tärkeämpää. ;)

    Alkoipas tekemään mieli herneitä.

    Hyviä vointeja sulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitän Ärkoo ja Adelhaid :) Kuva on jo muutaman päivän vanha ja palkoja on jo muutama lisää - ja tämä kuvan palko on jo isompi ;) Ja niitä herneitä on, öhöm, syöty tänään vielä yksi pussi..

    VastaaPoista
  4. Herneet ja mansikat ovat ihan parasta. Jälkimmäisiä tuli tänään(kin) syötyä itsekin.

    Sehän tässä tilanteessa on niin katalaa, että joku pieni tulehduskin voi valkosolujen ollessa alhaalla riehaantua, eikä olo toisaalta välttämättä vielä tunnu niin huonolta ja sitten ajattelee ylireagoivansa...

    Harmi että tiputus siirtyi mutta hyvä kuulla että olet nyt selvästi jo paranemaan päin.

    VastaaPoista
  5. Jälkimerkin jättöön täällä. Hyvä että olo on jo parempi!

    VastaaPoista
  6. No voi, ikävä tuo päivystyskeikka, mutta onneksi apu on saatuna. Mä opin taas uutta, verikokeen oton jalasta ! No, kun tarkemmin ajattelee, mitäs ihmeellistä siinä on, otetaan mistä saa.

    Hyviä vointeja ja toivottavasti vatsa kestää hyvin ihania uusia herneitä !

    VastaaPoista
  7. Kiitos Betty :) Tässähän ne herneet menee antibioottien kanssa samaan konkurssiin ;)

    VastaaPoista
  8. Samaan konkurssiin herneet !! Nauroin vääränä ; ) ; )
    Alan vasta nyt olla melkein oma itseni toka cefin jälkeen. Otin vähemmän Primperania, kun ällöttää noi lääkkeet, johtuu varmaan siitä.
    HYVÄ, ETTÄ HERNEET MAISTUU JA ETTÄ OLET PAREMMASSA KUNNOSSA.
    Herneet ja mansikat hyvässä seurassa nautittuna (Tee ja poitsu) mikäs sen parempaa ...
    pirtsikka

    VastaaPoista
  9. Tänks pirtsikka :) Perjantaina on sitten se toinen CEF täälläkin vihdoin. Hyvin alkaa miehen kesäloma..

    VastaaPoista
  10. Mulla ois perjantaina käynti Meilahdessa (aika klo 12.20), monelta sulla on tiputus, ehdittäisiinkö nähdä..? Tosin CEFin jälkeen ehkä haluat suoraan kotiin. Voisin tietysti tulla sinne osastolle moikkaamaan (jos vatsa kestää nähdä niitä tippapulloja).

    Herneet ja antibiootit on maistuneet myös täällä, oliskohan tuo mahan turvotus siitä peräisin?

    VastaaPoista
  11. Kitsune, olen osastolla 6 klo 11 ja otan ehkä poitsunkin sinne mukaan, kun eilen sitä pyysi. Pitää vielä miettiä sitä ja jutella miehenkin kanssa, mutta toisaalta se voisi olla hyväkin, että näkee mitä siellä tehdään..? Niin tai näin, olen varmasti kahvilassa tipan jälkeen, ellet osastolle ilkeä ;)

    Eiköhän just ne herneet ja antibiootit ole täälläkin vetäneet pallon piukeaksi..

    VastaaPoista
  12. Juu täällä on kanssa antibiootit ja herneet turvottanut mahan, muutenhan olisi ihan pyykkilauta. Buahahaa! ;)

    VastaaPoista
  13. Niin ja etänä Taysista käsin tunnelmissa mukana. Siis sytotiputus mullakin perjantaina, tai siis jos valkosolut on suostunut lisääntymään riittävästi.

    VastaaPoista
  14. Adelhaid - katselinkin jo aikaisemmin, että jos käytäisiin samoilla mestoilla, niin meilläkin olis ollut hyvä treffipäivä ;) Kyllä nyt on herneet ja antibiootit tehneet kauppansa..

    VastaaPoista
  15. Tee, koska mulla on se lekuri 12.20 enkä tiedä kauanko siinä menee niin voisin hyvinkin tulla ennen sitä osastolle moikkaamaan. Oletkin os. 6:lla? (Mä olin/olen nelosella... olisin mennyt automaattisesti sieltä etsimään.) Ollaan vielä yhteydessä tästä!

    VastaaPoista