C50.82 Carcinoma mammae lobulare gradus III l.dx. pT3 (135 mm) N1 (3/15), ER 80-90%, PR 80%, MiB-1 30%, Her-2 +.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kolmevuotiskontrolli

Pikkupäivitys pitkästä aikaa. Olen elellyt melko huolettomana kontrollivälin, enkä edes muistanut että kolmevuotiskontrolliin kuuluu oikein lääkärin tapaaminen mammon lisäksi. Mutta kontrollin lähestyessä jäi mieleeni uudesta rs-blogista erityisesti tämä "Olen siis sairastanut kerran rintasyövän vuonna 2009. Sain siitä terveen paperit 2010. Nyt tajuan, ettei tuosta sairaudesta taida kukaan saada terveen papereita."

Vaikka sen tiesinkin, niin se pisti taas miettimään kontrollin lähestyessä. Viime viikolla oli mammografia ja tänään lääkäriaika. Eilisiltana kanavasurffailin ja kuinka ollakaan löysin itseni itkeskelemästä elokuvan (Enkelimysteerio) äärellä nuoren tytön syöpäkuolemaa (Iidaa ja Miraa unohtamatta) ja sen jälkeen katselin uuden rinnan tekoa (Ruotsin plastiikkakirurgit). Jälkimmäisen kohdalla mietin, että näinköhän saan alkaa odottelemaan tuota operaatiota.

Seitsemän tunnin leikkaus tuntuu hurjalta nimenomaan leikkaustiimin puolesta! Todella tarkkaa työtä, kun vatsasta otetaan pala jonka verisuonia yhdistetään rinnan verisuoniin ja varotaan, etteivät ne pääse ommellessa liikkumaan ja katkeamaan. Seitsemän tuntia putkeen, huh! Se on hyvä muistaa jos/kun sinne asti pääsee ja nostaa hattua heille, jotka sen toteuttavat.

Mitään hälyyttävää ei onneksi mammossa eikä verikokeissa näkynyt ja nyt voin odotella jossain vaiheessa, luullakseni noin puolen vuoden kuluttua, kutsua leikkausta edeltäviin käynteihin. Kotiläksyksi olen saanut hankkia (varsinkin) syviä vatsalihaksia ja tehdä jotain tuolle vatsamakkaralle ennen leikkausta. Jotain olen jo aloittanut, mutta ruokahalu vaan tuppaa lisääntymään vähemmästäkin liikkumisesta... Nämä ohjeet johtuvat siitä, että rinta on tarkoitus tehdä tuosta vatsasta ottamalla pala ja sieltäpä löytyikin napatyrä, joka ei ollut ollenkaan hyvä juttu tätä leikkausta ajatellen. Se on siis lisäriski, kun leikkaus vatsan alueelta on jo itsessään tyräriski.

Kun lääkäri kysyi jotakin siitä, miten nyt koen nuo hoidot, en osannut oikein muuta sanoa kuin että toivottavasti niitä ei tarvitse ottaa uusiksi ja sitten päästiin asiaan; Lääkäri kertoi, ettei kuvissa eikä verikokeissa ollut mitään huolestuttavaa. Trombosyytit on ainoa, joka oli alle viitteen ja sekin on ollut siellä jo aikaisemmissa kokeissa.

Näillä mennään. Voikaa hyvin!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Tänään sytytän kynttilän klo 11

Tänään on Miran muistotilaisuus. Vietän hiljaisen hetken ja sytytän kynttilän
Erityisen tärkeään lyhtyyn täällä Helsingissä. Ja olen kiitollinen omasta jatkoajastani.
Siitä, että olin saattamassa omaa lastani kouluun ja olen mukana hänen elämässään vielä toisellakin luokalla.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

19.-21.10. Helsingin messukeskuksessa

"Siskot, matka jolle kukaan ei halunnut" -näyttely on esillä ensi viikonloppuna.


maanantai 20. elokuuta 2012

Tulossa valokuvanäyttely!



"Tässä esimakua. Ja otos Tiina Aaltosen (hankkeen moottori) tekstistä liittyen proggikseen:"

“Päivälleen vuosi sitten makasin syöpäpoliklinikalla ja suoniini valui viimeistä kertaa se kolmen
myrkyn sekoitus. Ei ollut voimia, ei tietoa tulevasta, ei tukkaakaan. Nyt on toisin. Voimia on
vaikka muille jakaa, samoin hiuksia. Tulevaisuus kuitenkin arveluttaa.

Hyvää tässä kaikessa on se, että tapasin vertaissiskoja, minua nuorempia naisia jotka rämpivät
kanssani samaa matkaa. Eräs heistä oli juuri saanut unelmiensa opiskelupaikan 22-vuotiaana
kun syöpä iski.

Siskoissa on äitejä. Siskoissa on myös heitä, jotka haluaisivat tulla äidiksi. Sytostaatit ja viiden
vuoden antiestrogeenilääkitys aiheuttavat menopaussin nuorillekin naisille, joten tulevaisuus
lapsen hankkimisen suhteen on epävarma. Alkuvaiheen raskaus ja syöpähoidot ovat mahdoton
yhtälö. Valinta on kohtuuton.

Nyt meillä on mahdollisuus kertoa rintasyöpämatkastamme valokuvien muodossa. Merja Yeung
ja Mikko Rasila ovat kuvanneet meitä ja minä teen oman sarjani tiedotusluontoisemmin.

Roosa nauha ja Rintasyöpäyhdistys kannustavat meitä, mutta rahoituksen joudumme hankkimaan itse.

Ole hyvä ja auta Siskoja.

Tiina Aaltonen | siskot.info@gmail.com
Kiitos ♥"

http://suninthemoon.blogit.fi/
http://www.tahdonwoimatar.com/

SISKOT - matka, jolle kukaan ei halunnut
Valokuvia rintasyöpämatkalta
Merja Yeung, Mikko Rasila, Tiina Aaltonen
Helsingin Messukeskus 19.-21.10.2012


"Tätä linkkiä kannattaa nyt klikata, jos haluaa seurata siskojen projektin etenemistä.

https://www.facebook.com/pages/Siskot-matka-jolle-kukaan-ei-halunnut/333977676694458

 Lämpimästi tervetuloa mukaan matkallemme!"

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

No news is good news :)


Ihan vain pikainen päivitys piiiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa. Kaikki on toistaiseksi hyvin ja kuva on vain blogikuvitusta - tällä hetkellä ei tarvitse oikeasti täyttää näitä lappuja ;) Toivottavasti jatko menee samaan malliin.

Ihanaa kesää kaikille tasapuolisesti!


PS. Tänä kesänä meillä kasvaa vain metsämansikkaa ja hernettä. Mutta niitä mansikoita on mukavasti ;)