C50.82 Carcinoma mammae lobulare gradus III l.dx. pT3 (135 mm) N1 (3/15), ER 80-90%, PR 80%, MiB-1 30%, Her-2 +.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kahvi ja ruoka maistuu :)

Tänään siis jo melko normaali olotila ja niinpä kävin "nuoriso-osaston" vapaamuotoisessa tapaamisessa keskustan ravitsemusliikkeessä. Kitsua hiukan odottelin myös piipahtamaan ;) Vierustoveriltani kuulimme, kuinka paljon huonomminkin voivat hoidot mennä - niin tulehdusten, suun limakalvojen, luustokipujen kuin pahoinvoinninkin osalta. Muoks; Kaikkien kynsien tippumista unohtamatta.. Ja kuinka nämä voivat pitkittää hoitoputkea ja sairaslomaa kuukausilla... Että ihan hyvinhän tässä on tähän asti mennyt!

Ja pitää vielä lisätä, että ne Laxoberon helmet todella toimii siihen ummetukseen. Otin illalla kaksi helmeä, eikä tarvinnut tällä kertaa sen asian kanssa painiskella ;) Vettä pitää muistaa juoda myös niiden vuoksi riittävästi. Ja niin tietysti jo ihan sytojen ja helteiden vuoksi.

Ennen kotoa lähtöäni täällä oli melkoinen tuuli, joka katkaisi naapuritontilta kaksihaaraisen koivun toisen puolen ja poissaollessani oli palokunta käynyt katkaisemassa vaarallisesti katkeamispisteessä törröttäneen toisen puoliskon. Onneksi ei mitään suurempaa vahinkoa käynyt.

Näin vain lyhyesti raportoin, että kyllä tämä tästä taas.

18 kommenttia:

  1. Hyvä että voit paremmin, jos kahvi ja ruokakin jo maistuu! Hyvällä mielellä nyt kohti seuraavaa vaihetta, fyysisesti ainakin paljon helpompaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuulla, että paremmin menee.

    Hurjaa on tuuli ollut Suomen maassa viimeisen vuorokauden aikana. Toivottavasti rauhoittuu. Itseä kosketti se karavanaarialueen täystuho kovasti, sillä itsekin karavaanaroimme aina kun kukkaro ja aika (ja auto) antaa myöten.

    VastaaPoista
  3. Sieltä sitä on sitten taas noustu, hienoa! Hankalimpina hetkinä usko parempaan vointiin jotenkin katoaa, vaikka tietäisikin helpotuksen saapuvan. Mutta nyt on ohi, jee!

    Täällä aamusää tuulinen, mutta ukkosrintama on tainnut jo mennä menojaan, lämpötilakin laskenut.Yksi kylmä aamu, ja heti tässä on haikailemassa helteitä takaisin..

    VastaaPoista
  4. Kiitän Ärkoo, Kiara ja Tiina :)

    Juu, aamu on kylmä ja täällä ollaan taas heti villasukat jalassa ;) Mun pojat kun olivat taas avanneet ulko-oven ja nautiskelivat terassilla aamupalaa.. Hyvä uutinen on se, että ampparit on rauhoittuneet ja ulkona voi taas syödä :)

    VastaaPoista
  5. JIPPI JAUSE TEE !!! Hieno homma !!!! Myrkytys takana - juhlan paikka !
    Kiva, että kahvi ja ruoka maistuu ; ) On se vaan niin merkillistä, ettei todellakaan terveenä tajunnut arvostaa näitä pieniä elämän iloja.
    Me tykätään kans syödä aina kun mahis ulkona.
    Turussa kaunis aamu - aurinko paistaa ja pyykit kuivuu ulkona.
    Tänään menen juttelemaan kuntosaliohjaajani kanssa. Lääkärit peräänkuuluttavat liikunnan tärkeyttä. Katsotaan saanko jumppaohjelman vaiko peruutan jäsenyyteni.
    pirtsikka

    VastaaPoista
  6. Tänks Pirtsikka :) Juu, elämässä on paljon pieniä ihania asioita (kuten vatsantoiminta), jotka tulee otettua itsestäänselvyyksinä. Täällä vähän ripottelee vettä ja on viileää. Nyt iski varastoprojektikärpänen - toivottavasti homma myös etenee, sillä arki alkaa ensiviikolla. Siis ihan just! Kuntoilu.. Taas iski huono-omatunto ;)

    VastaaPoista
  7. No hei Tee, ei meikäläinen nyt sentään mikään kone ole ; ) Otan ihan hissukseen, ei mitään kipua vastaan, kuten lääkäri neuvoi. Menen ryhmäliikunnassa perimmäiseen nurkkaan äheltämään. Nyt vielä kävellään ulkosalla. Mulla oli vaan karsee tarve käydä juttelemassa siellä kuntosalilla ja jollakin asteella taas karsinoida tilannetta - sulkeutuuko taas joku ovi, ettei voi tehdä taas sitä,mitä aikaisemmassa elämässä pystyi tekemään.
    Vitsi kuin hienoo, että myrkytykset takana, eikö ? Pistää ihan hymyilemään täällä päässä.
    pirtsikka

    VastaaPoista
  8. Moikkis!!! Onneva, onneva!!!!! Jibbbbbbiiiiii ja suuren suuri tuuletus.
    Säteitä kohti vai miten?

    VastaaPoista
  9. Hyvä hyvä! Ja sitten vaan eteen päin kohti uusia seikkailuita.

    VastaaPoista
  10. Kiitän Pirtsikka, Sanna ja Adelhaid :) Osaiskotuota, uskaltaiskositä - siis juhlia ja tuulettaa.. Säteitä kohti tässä nyt kuitenkin mennään Kitsun imussa ;)

    VastaaPoista
  11. Ja mun imussa Tee ; ) meikällä suunnitelma 16.8.10 - ollaan samanaikaisesti "samoilla ihoilla"
    pirtsikka

    VastaaPoista
  12. Ja niintietenkin Pirtsikan imussa myös ;) Mulla ensiviikon torstaina ct-simulointi ja sen jälkeen onkologin vastaanotto.

    VastaaPoista
  13. Lähettäkääs sitä imua tänne Pirkanmaan suuntaankin, että pääsisin minäkin leikkaukseen niin homma lähtis taas etenemään (siis hoidot). Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  14. Teillä on siellä Pirkanmaan suunnalla näemmä ihan "omat imut" ;) Viittaan siis rajuun ukkosmyrskyyn.. Peukkuja sulle Adelhaid, että homma alkaisi pian edetä!

    VastaaPoista
  15. Kiva että kaffee ja sapuska maistuu ! Jaksan ihmetellä, että pystyt jo juomaan kahvia... niin on nää vaikutukset meillä kaikilla erilaisia. Mutta kuten kirjoitit, onneks ei oo kaikkein pahimmat vaikutukset toteutuneet, tuo kynsien tippuminen mahtaa olla tuskaista. Joten hyvin menee mutta menköön ! Tsemppiä jatkoille !

    VastaaPoista
  16. Kiitän betty :) Kyllä olisi tosiaan paljon huonomminkin nämä sytot voineet mennä..

    Saatiinhan me sitten illalla maistaa tota ukkosmyräkkää täälläkin ;)

    VastaaPoista
  17. Minkähän takia blogger näytti minulle tämän päivityksen vasta nyt? En taida enää luottaa sen seurantalistaan.

    Olin tosiaan muissa riennoissa keskiviikkoiltana, harmillista kun kaikki sattuu aina päällekkäin.

    VastaaPoista
  18. Oon huomannut saman, että seurantalista päivittyy vähän jälkijunassa - joskus on jo kaksikin uutta päivitystä ennenkuin se listassa näkyy.. Ehkä tässä vielä törmäillään - vaikka sulla on nuo säteet jo aikalailla ohikin, ennenkuin ne mulla ehtii edes alkaa. Puoliväli jo häämöttää!

    VastaaPoista