C50.82 Carcinoma mammae lobulare gradus III l.dx. pT3 (135 mm) N1 (3/15), ER 80-90%, PR 80%, MiB-1 30%, Her-2 +.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Paloittelu, poltto ja myrkytys

Otsikko on lainaus kirjasta "Mikä maa, mikä syöpä", jonka vihdoin lainasin kirjastosta. Serkku sitä suositteli jo kuukausia sitten, mutta alun ahmimisen jälkeen en ole syöpäkirjoja enkä edes niitä oppaita lukenut, pelkkiä dekkareita vaan. Kirjan kirjoittaja, Kristiina Helenius, on käynyt läpi sytostaattihoidot Hodgkinin lymfooman vuoksi Washingtonissa. Onneksi hänen työnantajansa oli Suomen suurlähetystö, eikä jokin paikallinen yritys. Aika outoja säästöajatuksia kun oli ihan Suomen suurlähetystönkin talousihmisillä...

Muttamutta tänään oli labra- ja lääkäripäivä ja tärkeinpänä uutisena Syöpikseltä kerrottakoon, että bongasin Sannan ja Leenan myssykeikalta siellä! Oli kiva nähdä puuhanaisia IRL :) Ja Sanna heti huomasi, ettei mulla ollut myssyä päässäni ja kerroinkin, että poitsu halusi ehdottomasti, että meillä on molemmilla taas "merirosvoliinat" päässämme kun vien hänet päiväkotiin ;) Kaikki muut veriarvot on ihan kunnossa, mutta maksa-arvot olivat jo viimeksi tiputukseen mennessä kohonneet ja ovat edelleen jonkun verran yli viitteen. Tämä ei vaikuta maanantain CEF-tiputukseen. Pyysin tutkimaan leikkausalueen ja lääkäri tutki myös kaulan, soliskuopat ja leikkaamattoman puolen. Ei kuulemma mitään ihmeellistä löytynyt. Sen tietenkin unohdin kysyä, kuvataanko mua vielä joskus mahdollisesti uudelleen..

6 kommenttia:

  1. :D :D :D juuri kerkesin hehkutella tuohon aikaisempaan kirjotukseen meidän yllättävää tapaamista tänään! Kivaa oli turista ihan oikeastikin!!!
    Pidän maanantaille ja ensi viikolle erittäin isoja peukkuja, jotta kaikki menee hyvin ekan CEFin kanssa. Kivaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  2. Hyviä uutisia on ilo lukea! Nyt vain reippain mielein ceffiä kohti:)
    IRL-kohtaamiset ovat kyllä kerrassaan mukavia, mutta kyllä tämä virtuaalinenkin käy laatuun kun tätä välimatkaa on..

    VastaaPoista
  3. Oho, järeä otsikko tällä kertaa! Eikä edes fiktiota, vaikka kirjalaina olikin. Hui.
    Maanantaille hyvää myrkytyspäivää (!), mitä tässä muutakaan osaa sanoa. Hui sillekin. Sitä ennen: nautiskele viikonlopusta. Miten ne pop-cornit kasvaa?
    P.s. Tapaamisista niinkuin Tiina, virtuaali hyvä, IRL the best.

    VastaaPoista
  4. JES Tee - toi on hyvä otsake "Paloittelu, poltto ja myrkytys" ! Pitää ihan monta kertaa lukea ja todistaa itelle, että näinhän se on. Mulla kävi samalla lailla kuin sulla, ensiksi luin kaikkea ja kaikkia mitä käsiin vain osui syövästä, sitten on tullut sellanen POIS MINUSTA - kausi.
    Tee, limakalvot paremmassa kunnossa JIPPII - öljytty on alakertaa ja se auttoi, ei enää kirvele, pelkäsin jo sitä pissatulehdusta. Nyt on silmät vielä riesana, laitan silmägeeliä aamuin illoin - arat ovat ja väsyneet - täytyypi ostaa vielä silmätippoja. Muuten ihan JES olosuhteisiin nähden eikä lääkityksiä tarvinnut laisinkaan. Molemmilla merirosvoliinat - MAKEETA ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista ja tärkeästä virtuaalituesta :) Joskus olisi kiva nähdä kaikki myös IRL, mutta tärkeintä tietenkin on, että yhteys on olemassa :)

    Tuota kirjaa voin kyllä suositella luettavaksi - se on ammattikirjoittajan käsistä ja siitä tulee kummasti lainattua yhtä sun toista. Eikä ole kaikkine pohdintoineenkaan mielestäni yhtään raskas. Tuota otsikon sanajärjestystä meinasin vähän muuttaa, mutta lainaus lainauksena.

    Sanna ja Terhi oli vierekkäin kuin Pekka ja Pätkä ;)

    Pirtsikka, oon huomannut, että tonne alas tulee tosi helposti ja nopeasti joku pikkuhaava, joka sitten alkaa suihkussa kirvellä. Just eilen lääkärille totesin, että nyt siellä on taas kaikki kunnossa ja illalla oli jo uusi vaiva.. Eiku öljyä lisää ;) Hyvä, ettei sun enää tarvi lääkitä sitä pahoinvointia :)

    Oon vähän heltynyt tossa merirosvohommassa, jos se tekee kaljusta äidistä edes vähän vähemmän kiusallisen saattajan. Mutta kun aamulla laitoin poitsun valitseman "merirosmotakin" lähtiessä - en kuitenkaan suostunut hikoilemaan se päälläni loppuun asti. Sen verran kuumasti aurinko paistoi sinne mennessä ja poistullessa olikin sitten jo ihan pilvistä. Taitaa tulla sadepäivä. No, eipähän raahata sitten ihan turhaan niitä kaikkia varusteita eestaas ;)

    Ärkoo - uusi maissikuva on tulossa..

    VastaaPoista
  6. Heh, Pekka ja Pätkä :) :) :) Niin kyllä oltiin. Hassua kyllä mun kaikki parhaimmat ystävät elämäni varrella on olleet ihan kainalokeppejä kaikki :D

    VastaaPoista