C50.82 Carcinoma mammae lobulare gradus III l.dx. pT3 (135 mm) N1 (3/15), ER 80-90%, PR 80%, MiB-1 30%, Her-2 +.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Tähän mennessä tapahtunutta

Kävin vuoden 2010 alussa yhdistetyssä mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa yksityisellä lääkäriasemalla. Tutkimuksen jälkeen, lääkärin ja hoitajan katsottua kuvat ja päädyttyä ohutneulanäytteenottoon, oli tunnelma jo huomattavan vakava. Ja kun lähtiessäni kiittelin lääkäriä, hän sanoi jotakuinkin niin, että "kiitä vasta sitten kun tämä on ohi".

Oireinani oli ollut lähinnä rinnan turpoaminen ja vähäinen kipuilu, sellainen joka kuuluu kuukautiskiertoon tai muihin hormonaalisiin muutoksiin. Mutta jos olisin katsellut peilistä rintojani, kädet ylös nostettuina, olisin ehkä ymmärtänyt mennä tutkimuksiin aikaisemmin. Jossittelu on turhaa, mutta tämä vinkkinä teille muille. Rintasyöpä ei välttämättä esiinny selkeänä kyhmynä rinnassa, vaan voi olla myös monipesäkkeinen. Ja tiesitkö, että rintasyöpä voi levitä sisäelimiin ja luihin..? Se voi livistää vaikka aivoihin..

Perjantaina 29.1. Naistenklinikalla tehtiin ensimmäinen leikkaus, jossa poistettiin koko oikea rinta ja kainalon imusolmukkeita 15 kpl, joista kolmessa todettiin metastaasi. Myöhemmin katsottiin tarpeelliseksi kuitenkin uusi leikkaus, joka tehtiin maanantaina 1.3. Patologian lausunnosta näkyy, että kyseessä oli suurikokoinen monipesäkkeinen (multifocale), lobulaarinen karsinooma, jonka gradus on G3. Marginaalit olivat paikoin riittämättömät, vaikka "kaikki" poistettiin. Myös "in situa" eli esiastetta löytyi. Estrogeenireseptori, Progesteronireseptori ja MIB-1 vahvasti positiiviset (+++) ja c-erbB2 keskivahvasti positiivinen (++). Myös Her-2 CISH oli positiivinen. Viimeksi mainittuun on olemassa Herceptin-täsmähoito. Muut odotettavissa olevat hoidot ovat sytostaattihoidot (Taxotere ja CEF), sädehoito ja viiden vuoden hormonihoito.

Keskiviikkona 3.3. kävin ensimmäisen kerran Syöpäsairaalassa tutkimusten merkeissä. Vaikka tuo käynti ikäänkuin konkretisoi sen, että syöpää tässä sairastetaan, eikä mitään "epämääräistä naistentautia" - oli torstain tutkimuskäynti Lasten- ja nuortensairaalassa henkisesti rankempi. Lasten vakavaa sairautta kun tuntuu ihan mahdottomalta hyväksyä.

Levinneisyystutkimuksissa ei onneksi mitään uutta löydetty, mutta sydämen gammakuvauksen tulos näytti sen verran huonolta (pumppausvoimaksi saatiin alle 50%), että Herceptinhoito peruttiin. Sydämen ultrassa tulos onneksi näytti paremmalta ja uskon, että tuo Herceptin päästään aloittamaan seuraavan sytostaattitiputuksen yhteydessä.

Ensimmäinen sytostaatti, doketakseli (Taxotere), annettiin 22.3. ja olen toistaiseksi pärjäillyt ilman närästyslääkettä ja kipulääkettä. Ruokakin on maistunut - sanan molemmissa merkityksissä.. Hiuskato on odotettavissa aivan näinä päivinä ja kaapissa odottaakin jo mummoperuukki, siis tarkoitan HUS:n sopimusperuukki...

4 kommenttia:

  1. Moi Terhi!

    Reippaasti aloittelet blogiasi vakavan asian ympärillä. Saat varmasti pian paljon lukijoita, sillä kirjoitat niin asiantuntevasti ja asiallisesti. Toivottelen sinulle Iloa ja valoa kaikissa olosuhteissa. Jaksa olla positiivinen ja uskoa että kaikella on tarkoituksensa. Palaan myöhemmin katsomaan mitä tänne kuuluu.

    VastaaPoista
  2. No heipsis täällä ikiomassa blogissasi! Tervetuloa kirjoittajapiiriimme:) Tämä se on todellista täsmäterapiaa henkisiin tautipesäkkeisiin, joita tähän syöpäilyyn myös kuuluu.. Ja lääkevalikoimasi näytti yhtä tehokkaalta. Toivottavasti sydän sallii sen herceptinin vielä mukaan!

    Pääsiäistä terhi & perhe!

    VastaaPoista
  3. Heips kaima,
    Liitin blogisi oman "tautublogini"
    http://maligni-suspekti.blogspot.com/ suosikkilistaan. Samanlaisia hoitosuunnitelmia olet saanut kuin minäkin.
    Hyvää pääsiäisenaikaa teidän perheelle!

    VastaaPoista
  4. Oho! Täällähän oli jo kommentteja - kiitos Tarja, Tiina ja Tilu :) Tuo "asiantunteva ja asiallinen" vaikutelma saattaa piankin säröillä ;)

    VastaaPoista