C50.82 Carcinoma mammae lobulare gradus III l.dx. pT3 (135 mm) N1 (3/15), ER 80-90%, PR 80%, MiB-1 30%, Her-2 +.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Se on kolme Herkkua..

...ja sitten siirrytään vuosittaisiin kontrolleihin. Siis ihan perussettiä; Mammo vuosittain ja lääkäri muistaakseni kahden (vai oliko se kolmen?) vuoden ja viiden vuoden kuluttua. Saattaa tuntua oudolta, kun on pitkästi toista vuotta käynyt säännöllisesti Syöpiksellä. Viimeaikoina vieläpä sekä lymfan että Herceptinin merkeissä. Seuraava Herkkupäivä onkin jo perjantaina.

Mummo-oireet ovat taas palailleet takaisin kuvioihin. Hetken sain nauttia elämästä lähes kokonaan ilman kuumia aaltoja ja nekin, joita oli, olivat lähinnä häivähdyksenomaisia. Onkologi mainitsi, että viiden vuoden Tamofenin jälkeen testataan hormonitasoja, että onko vaihdevuodet alkaneet ja on mahdollista (ellei vallan todennäköistä) että jatketaan toisella lääkkeellä vielä kaksi vuotta. Että suunnitelmia olisi ihan seitsemäksi vuodeksi..

Tänään vietettiin poitsun kanssa kotipäivää, kun yskä palasi takaisin ja oli eilen ollut tosi kova. Sikäli se nyt oli ihan hyväkin ettei aamulla lähdetty liikkeelle, että itselläni oli vatsa aamusta ihan sekaisin. Heti herätessä vatsassa väänsi oikein kunnolla ja sainkin juosta kiireesti asioilla muutaman kerran. Ja iltapäivällä väsytti armottomasti.

13 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta.Itellä oli outoa kun kontrollit loppui kokonaaan(viisi vuotta niitä oli)tuli ajatus että nyt ollaan sitten taas omillaan.

    VastaaPoista
  2. OO.. että seitsemänkin vuotta hormoneja. Luulisi elimistön tottuvan ja vaihdevuosioireiden helpottavan Jossain Vaiheessa. Toivottavasti.

    Meillä on tuota yskää ollut myös vieraana, vuoroin kaikilla lapsilla. Ja aivan yllätyksenä, nuorimmaisen yskä paljastui lääkärikäynnillä keuhkokuumeeksi. Apua, tämä huono äitee oli vain kuunnellut köhimistä, ja käytti lasta vaan "ihan varmuuden vuoksi" lääkärissä.
    Kotipäivät kuiteskin rules!
    Parantumisia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä se syöpikselle kasvatetun napanuoran katkaiseminen ottaa tiukille, vaikkei sinne nyt mitenkään riemumielin koskaan mene. Saas nähdä kuinka hukassa itse olen kun kontrollit tästä joskus harvenevat...

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti et ole enää joutunut juoksemaan vessassa ... ei niin kivaa ; (
    Hormonilääkitys 5 + 2, ihan hyvä, että mittaavat sen viiden vuoden jälkeen.
    Itekin olisin halunnut jotain check ingiä, kun on ikää mittarissa ihan vaihdevuosien verran ; ) niillä mennään, mitä tyrkytetään. Muistatko vuosi sitten - voi räkä, oli raskasta sarjaa.
    pirtsikka

    VastaaPoista
  5. Kolme herkkua !!! Kyllä aika hujahtaa nopeaan.
    Paranemisia yskään sekä "posliiniramppailuun" :D

    VastaaPoista
  6. Kiitän Anonyymi, Tiina, Kitsune, Pirtsikka ja Sanna :)

    Rohkeasti vein pojan tänään jo eskariin ja siellä oli heti aamusta uimakouluun lähtö. Toivottavasti ei ollut huono idea. Pitää kyllä käydä huomenna kuunteluttamassa keuhkot, jos yskä on taas yltynyt.

    Kitsune - käyn kyllä lymfassa ihan riemumielin siellä Syöpiksellä ;)

    Pirtsikka - juuh, tasan vuosi sitten kiskoin kirjaimellisesti hiuksia päästäni..

    Sanna - saman totesin, kun tänään näin päiväkodilla äidin kuukauden ikäinen pötkylä kainalossaan. Että aika meni nopeasti kun en itse ollut odottavalla kannalla ;)

    VastaaPoista
  7. Hieno homma! Tätä olen odottanut askel askeleelta, ihan tässä herahti tippa linssiin! Toivotaan, että ne "herkut" menee helposti, onhan niihin jo rutiinia. Kyllä aurinko paistaa nyt kirkkaammin!

    Serkku

    VastaaPoista
  8. Merkitimerkiti, jälkitijälkiti (kuvastavat merkin jättöä ja jäljen jättöä), että olen täällä käynyt. Ja hienoa, kolme herkkua!!

    VastaaPoista
  9. Valoa hoitoputken päässä - onnittelut! Mitä kaikkea vuodessasi onkaan tapahtunut, vaikka olisi hyvin saanut jäädä tapahtumatta.
    Nämä hemmetin hormoniestot kyllä myös harventavat hiuksia, kaiken muun shitin lisäksi, mutta jos ne nyt sitten oikasti vähentäisivät sitä uusimisriskiä. Että seitsemän vuoden suunnitelma? Älä vaan laske montako pilleriä se yhteensä tekee.
    Pääasia, että yksi vaihe päättyy ja toinen, parempi alkaa, ei tarvitse kaiken aikaa olla syöpis kalenterissa.
    Tsemppejä kaikkeen!

    VastaaPoista
  10. Tee, ai sait Syöpiksen lymfat? Mulle sanottiin että heillä ei ole tilaa, hanki itse terapeuttisi... No, ehkä tilanne oli joulun alla sellainen.

    Tätä on pitänyt kysymäni jo aikaisemmin, mutta saitko tukihihan ennen kuin lymfalähete heltisi? Mullehan ei meinattu antaa lähetettä ollenkaan, hoettiin vaan että hiha on ensisijainen hoito (ilmeisesti myös kylkeen levinneeseen turvotukseen, joka pitkälti johtuu siitä hihasta...).

    VastaaPoista
  11. Kiitän Serkku, Kiara, Ärkoo ja Kitsune :)

    "Pääasia, että yksi vaihe päättyy ja toinen, parempi alkaa" - juuh :)

    Ei mulla ole tukihihaa. Aikoja tuohon lymfaan olen saanut useimmiten vain kerran viikkoon ja ne ajat, jotka jouduin viime viikolla perumaan, menevät toukokuulle. Mutta tyytyväinen olen, koska se olisi voitu evätäkkin, vaikka siitä ihan selvästi hyötyy. Ja uskon, että siitä kyllä hyötyisivät kaikki, joilta on imusolmukkeita poistettu. Mutta ne resurssit :/

    VastaaPoista
  12. On se jonkulainen saavutus, kun pääsee kontrollivaiheeseen. Harmi vaan nuo sinun vaivat, luulisi kyllä helpottavan jossain vaiheessa.

    Varmaan sinulle on suunniteltu Tamofenin jälkeen 2v. esim tätä femaria, etenkin jos on jo vaihdevuodet ohittanut tila.

    Olenkin päätellyt oman tialnteeni juuri niin, että olin 42, kun lopetin tamofenit ja kai jotain hormoonitoimintaa jostian on tullut, koska siitä reilu kolme vuotta ja edelleen estrogeenit +, eli jos vaan pystyy syömään ja lääkäri ehdottaa, kannattaa jatkaa tosilla lääkkeillä.

    Toivottavasti mahatauti on helpottanut ja muutenkin elämä rullaa.

    VastaaPoista
  13. Kiitän Olga :) Eipä mulla onneksi ole vaivat pahimmasta päästä - ehkä jopa siitä vähäisimmästä päästä, tehdyt operaatiot (kaksi leikkausta ja kainalon tyhjennys) ja hoidot (7 x sytot, säteet 50/2 Gy ja vuoden Herkut) huomioonottaen.

    VastaaPoista